Harri Peltomaan sivu Digioppikirjasta ja yleensä sähköstä opetuksessa



Etusivu

Oppikirjat OPS 2016

Mitä opettaja voi tehdä Digioppikirja-ohjelmalla?

Opintoverkon Digioppikirja

Oppikirjan tulevaisuus ja uusi OPS

   

Teesi 1

   

Teesi 2

   

Teesi 3

   

Teesi 4

   

Teesi 5

   

Teesi 6

   

Teesi 7a

Pedagogista pohdintaa

Muuta

Helsinki 140225

Rauhala-esitys

Kotka

Platoninakatemia 2015

Ylöjärvi 20180808

1999-2002

2002-2004

2005-2010

2013-2014

2015

2016

2018



TEESI 5: Nykymuotoinen sähköinen oppikirja on kulttuurievoluution sivuaskel, joka tulee väistymään luonnonvalinnan kautta ("Luonnonvalinnan ansiosta parhaiten ympäristöönsä sopeutuvat yksilöt populaatiossa menestyvät parhaiten ja saavat myös enemmän jälkeläisiä kuin heikommin sopeutuvat." lainaus Wikipedian evoluutio-sivulta).




Millaisiä sähköisiä (oppi)kirjoja me nyt käyttäisimme, mikäli painettua kirjaa ei olisi koskaan keksitty? Painettu kirja, må han leva, on ollut hieno menestystarina. Wikipedian tarjoaman sähköisen tiedon mukaan kirjoja olisi julkaistu noin 130 miljoonaa kappaletta, ja niiden yhteispainosmäärä on suuri määrä miljardeja kappaleita. Kirjan toiminta-ajatus on vahvasti ohjaava myös sähköisen kirjan ilmiasussa ja toimintaperiaatteessa, vaikka näin ei tarvitsisi eikä ehkä myöskään pitäisi olla.

Sähköisen kirjan tuloa Suomeenkin on povattu jo kohta yhtä pitkään ja yhtä laihoin tuloksin kuin lahkolaiset paruusiaa. Kun sähköisen kirjan ensiaalto vuosina 5-2 eNH (ennen nykyhetki) saavutti yleisen tietoisuuden, ihasteltiin sitä, että yhteen pieneen Android- tai Apple-tablettiin voidaan sijoittaa kokonainen pieni kirjasto ja miten näppärää sitä kelmeää valoa heijastavaa laitetta onkaan kuljettaa mukana. Jos vaikka matkalla haluaisikin lukea 12 kirjaa. Vain pieni osa ihmisiä lankesi tämän kulttuurin ......

Teksti julkaistu Facebook-ryhmässä Oppikirjan tulevaisuus ja uusi OPS. Liity ryhmään Facebookissa.

Tulosta tämä sivu / Print this page

© Www.esitys091113
Palvelun tarjoaa Opintoverkko Oy:n www-sivupalvelu.
Tekninen toteutus Tuomo-Media, 2002-2003