| Tulevaisuuden tilannepäivitys opetusdigitaivaan osalta |
|
Tulevaisuuden tilannepäivitys opetusdigitaivaan osalta
Alla olevat näkemykset, oletukset ja jäsennykset ovat Harri Peltomaan julkaisemia 4.11.2013. Suoraan lainattessa pyydetään mainitsemaan lähde.
Toivottavasti ajatukset synnyttävät kehitystä joko samaan tai eri suuntaan kuin tässä on esitetty.
1) Tilanne tällä hetkellä
1.1) Erilaisia mukavia ja hyödyllisiä opetuksen rikastuttamiseen soveltuvia ohjelmia on verkossa valtavasti. Niitä on jopa enemmän kuin kukaan pystyy hallitsemaan. Ohjelmat ovat erillisiä, ja niihin kaikkiin tulee kirjautua erikseen. Miten ohjelma-avaruudesta valitsee omansa, mihin alkaa panostaa luottaen siihen, että ohjelmaa ei tarvitse vaihtaa, ja miten niiden käyttöä voi hallinnoida opetuksessa? Miten hyvin ohjelmat kytkeytyvät esimerkiksi koulun verkko-opiskeluympäristöihin (joiden käyttö on establisoitunut osaksi koulumaailmaa), vai eriytyykö jokaisen opettajan opetustoiminnan työkalut erilaisiksi? Mikä on verkko-opiskeluohjelmien rooli opetustoiminnassa tulevaisuudessa? Mitkä ominaisuudet niissä ovat niin olennaisia, että ilman niitä ei homma ns pelitä (eräs suomenkielen ärsyttävimmäksi sanaksi valittu ysäri-ilmaus)?
1.2.) Opettajien lehtileikekokoelmat näivettyvät. Nykyään etsitään linkkejä, joita näytetään luokalle. Miksi? Opettaja halunnee elävöittää opetusta ja tehdä ilmiöitä todeksi. Syy tähän toimintaan lienee se, että kirja on staattinen eikä elä tässä päivässä. Haasteena on kuitenkin se, että kurssisuunnitelma on lukkoon lyöty, ja 5-10 vuotta sitten tehty oppikirja etenee kappalejaoltaan suunnilleen kurssin tuntimäärän täyttäen. Mikäli mielenkiintoinen linkki putkahtaa siinä vaiheessa kurssia, kun asia on jo käsitelty, niin palaako opettaja siihen kohtaa taaksepäin vai säästääkö hän sen seuraavalle samalle kurssille, kenties vuoden päähän? Minne hän säästää linkin siksi aikaa?
1.3.) Entäpä jos opettaja ei seuraa aikaansa ja em. linkkejä ajankohtaisiin aiheisiin? Olisi paljon helpompaa sulkea maailman tapahtumilta silmänsä ja vain opettaa sitä valittua kirjaa. Tämä olisi utealiaisuuskehittävän opettajasielun näivettymisen alku. Useat eivät vain voi tehdä niin, koska maailma elää kiehtovana ympärillä. Mutta miten siis käyttää mielekkäästi maailman tarjoamaa elävöittämistä?
1.4.) Moni opettaja päivittää kiinnostavia löytämiään ajankohtaislinkkejä esimerkiksi aineryhmänsä fb-ryhmään. Tällöin muut opettajat saavat ne tietoonsa. Tällainen asiantuntijuuden jakaminen on loistava esimerkki sosiaalisen median ohjelmien hyödyntämisestä. Nämä linkit ovat erillisiä siitä kirjasta mitä opettaja tunneillaan käyttää. Miten niitä sitten hyödynnetään? Luulen, että moni opettaja näyttää tykillä tunnin aluksi linkin ja siitä keskustellaan. Parhaimmista voidaan aloittaa verkko-opiskeluympäristössä keskustelu. Tässä on kuitenkin lähiopetuksen kannalta se ongelma, että ihan pienen asian vuoksi opettajajohtoista frontaalitilannetta ei viitsi keskeyttää, koska tällöin kurssin aitaulut menevät sekaisin. Linkkejä voi tietysti koota myöhempää käyttöä varten, mutta silloin niiden mahdollinen ajankohtaisarvo vähenee. Ja edelleen sama ongelma jatkuu: jos opettaja laatii kurssin ajalle osion, jossa työskennellään verkko-opiskeluympäristössä, perustuvatko tehtävät oppikirjaan vai näihin koottuihin linkkeihin vai niiden mixtuuraan? Miten mahdollista oppimisvirikkeiden sekakeitosta arvioidaan ja hyödynnetään kokeessa? Jos ei mitenkään, miten opettaja perustelee ja motivoi niiden käytön? Vai luottaako optimistiopettaja opiskelijoiden yleiseen sivistymishaluun?
1.5.) Verkossa on kiusallisen paljon kiinnostavaa materiaalia. Entä jos hylkäisi koko kirjan? Vetäisisi sitten kurssin verkon avointen materiaalien parissa. Kurssin jäsennyksen koostaminen edes sinnepäin ops:n täyttäväksi vaatii melkoista etsimis- ja jäsennystyötä, ja siltikin opettaja joutuu todennäköisesti joustamaan sisältötavoitteistaan. Verkossa olevia materiaaleja kun yleensä ei ole tehty suomalaisen lukiokoulutuksen ops:n tavoitteiden mukaisesti.
1.6.) Reaalimaailman todellisten verkosta saatavien materiaalien käyttö aitojen tehtävien ja maailmaan kontekstuaalisen oppimisen pohjana olisi tietenkin hienoa, "toppen", mutta se on vaativa tehtävä. Tätä tavoitetta ei oikein tue tuntijako, koulun tilat ja toimintakulttuuri, laitekannan saatavuus, ylioppilaskokeen vaatimukset, enkä ole ihan varma oppilaiden oppimiskulttuuritottumuksistakaan. Muistan erään hetken, kun käynnistin oppimistehtäviin perustuvaa kurssia. Toisen tunnin alussa tuli ryhmä nuoria kysymään, onko tälläkin kurssilla niitä verkkoon palautettavia tehtäviä. Myönsin. "No me sitten lopetetaan kurssi, me opitaan tehokkaammin, kun me voidaan vain kuunnella opettajaa." No mikäs siinä sitten.
1.7.) Kirjasta ja sen ohjaamasta luokkahuoneessa toteutuvasta oppimistuotantoyksiköstä on siis vaikea luopua.
1.8.) Kiinnostavia maailman tapahtumia voi koota monella tapaa ja niitä voi esittää, mutta ne jäävät irrallisiksi siitä, minkä opiskelijat kokevat "oikeana oppimistoimintana" = kun kurssi etenee kirjan jäsentelyn mukaan. Eivät oppilaat juurikaan tunne ops:ia ja jäsennä mielessään kurssia sen kautta.
1.9.) Mikäli opettaja haluaa koota linkkejä ja omia materiaalejaan johonkin, hän voi nykyään tehdä sen helposti. Blogi, verkko-opiskeluympäristö, fb jne. Avointen verkkosivujen ongelma on se, että jos tekee/kokoaa myös omia materiaalejaan, ne ovat sitten koko maailmalle tai ei kellekään. Jos on materiaalia, mitä haluaisi näyttää valikoidulle ryhmälle, niin verkko-opiskeluympäristö on vaihtoehto. Se ei kuitenkaan koskaan jäsenny sisällön mukaan (kuten nettisivu tai blogi), vaan ympäristöjen ulkoasu jäsentyy toimintojen mukaan. Kumpikin vaihtoehto on erillinen oppikirjasta.
2) Tulevaisuuskatsaus - mihin verkkojen, sisältöjen ja verkkosisältöjen tulevaisuuden tulisi johtaa?
2.1.) Opetuskäytössä käytettävien ohjelmien tulee olla niin helppokäyttöisiä, että opettaja voi niitä ottaa käyttöön joustavasti siten kun lystää, ja opiskelijat voivat liikkua helposti eri ohjelmien välillä.
2.2.) Oppikirjalle on suuremmat vaatimukset kuin yleiselle kirjalle. Oppikirjan pitää olla muokattava, Hotakaisen kirjalle riittää, että sen voi lukea. Kun kirja on muokattava, opettaja voi liittää juuri omaan kirjaansa juuri ne asiat, mitä hän nyt kokoaa erlaisille foorumeille. Tämä olisi kuin ne mennä vuosina kootut lehtileikkeet ja omat lomakuvat olisivat solahtaneet osaksi sitä painettua oppikirjaa. Ihan scifiä vielä kymmenen vuotta sitten, nyt sen pitäisi olla mahdollista.
2.3.) Kustannetun oppikirjan pitää ottaa vastaan opettajan aineistot. Ja saman tien myös oppilaiden lisäämät materiaalit. Tällöin opetus ei ole one-(wo)man-show.
2.4.) Nykyaikaisen sähköisen kirjan tulee omata verkko-opiskeluympäristöjen toiminnot. Ei ole järkeä lukea ja lisätä materiaaleja toisaalla, ja sitten siirtyä muualle keskustelemaan jne. Kaiken pitää tapahtua samassa. Ja niin, että ei linkitellä eri foorumeita keskenään, vaan sähköisen kirjan pitää samassa ohjelmassa tarjota oppikirja, oppimateriaalin laajennettavuus ja muokattavuus ja oppimiseen liittyvä yhteistoiminta ja kommunikaatio. Tällöin erillisten verkko-opiskeluympäristöjen käyttötarve vähenee.
2.5.) Ekirjan voi vielä tehdä helposti, mutta sen jakelu on vaikeaa. Eikä epub2-formaatin kirjoissa ole kommunikaatiota. Epub3:ea odotellessa. Jospa opettaja haluaa tehdä oman kurssijulkaisun, jossa pääpaino on opettajan omassa jäsentelyssä ja materiaaleissa, joista kommunikoidaan sosiaalisessa oppikirjassa. Painettu kirja voi liittyä tähän oheislukemistona. Painettu kirja ei olisikaan enää oppimisen kohde, vaan opettajan jäsennukselle alisteinen oppimistyön osa. Sähköisten kirjojen ohjelmien tulee siis mahdollistaa opettajalle itseilmaisu rakenteen luomisen ja sisällön muokkaamisen osalta.
2.6.) Opettajan tulee voida hallinnoida oman kirjansa käyttäjiä - oppijoita liitetään ja kurssin jälkeen poistetaan. Kirja on elävä, muokattava dynaaminen toimintakenttä, jota opettaja voi käyttää aktiivisesti työkalunaan.
2.7.) Sähköiset kirjat ovat kehittyneet valtavasti ihan viimeisen vuoden aikana. Ovatko ne valmiita syrjäyttämään painetut kirjat? Miksi niiden pitäisi olla? Aika vähän olen kuullut kymmenissä tilaisuuksissa toiveita siitä, että painetun oppikirjan pitäisi poistua markkinoilta mielummin heti ja nyt. Enemmänkin olen kuullut huolia ja pelkoja siitä, että sähköistä siirtymää ajetaan liian nopeasti. Kenen tarve on se, että siirryttäisiin vain sähköisiin kirjoihin ja palveluihin? Tätä toivetta ei ole ainakaan opettajien enemmistö esittänyt. Melko vähän on ollut esillä näkemys, että painetun ja sähköisen kirjan välille syntyy synteesi. Mikäli löydetään sähköiselle ja painetulle kirjalle kummankin ominaiset vahvuudet, voi syntyä oppimismateriaalihybridi, jossa käytetään molempien parhaita puolia. Tämä vaatii vanhoilta isoilta kustannusyhtiöiltä halua ja osaamista siirtyä kehittyneempiin sähköisiin palveluihin ja vain sähköisiä oppikirjoja tarjoavilta toimijoilta osaamiskentän laajentamista myös painettujen kustannustuotteiden maailmaan. Aina tulee olemaan niitä, jotka haluavat käyttää vain painettuja kirjoja ja niitä, jotka haluavat käyttää vain sähköisiä kirjoja, mutta vaikuttaisi siltä, että suuri enemmistö opettajista ei ole (ainakaan) vielä tehnyt itselleen kategorista päätöstä oppikirjan kustannustavasta.
---------------------------------------
3) Visio sähköisten oppikirja- ja oppimisohjelmien kehitykselle
3.1.) Opettaja vapautuu aktiiviseksi toimijaksi, joka voi halutessaan muokata oppimateriaalinsa oman näköisekseen. Tämä toteutuu verkossa hyvin jo muilta osin kuin oppikirjan osalta.
3.2.) Oppijan rooli laajentuu aktiiviseksi osallistujaksi, joka on toimija. Hän tuottaa, julkaisee ja kommunikoi. Tämäkin on jo muuten mahdollista verkkomaailmassa paitsi ei oppikirjassa.
3.3.) Opetustoiminnan työkaluja ovat opettajan ajatustoiminta (ilmenee puheena, tuotettuna tekstinä, kuvina, valittuina linkkeinä), oppikirja, vuorovaikutus oppijoiden kanssa, verkko-opiskeluympäristöt ja muut verkossa käytettävät ohjelmat. Nämä kaikki tulee saattaa yhdeksi kokonaisuudeksi.
3.4.) Siirtymä sähköisiin kirjohin tulee olemaan osittainen ja vaiheittainen. Tällä tarkoitan sitä, että osa oppimateriaalista tullee jäämään painotuotteiksi, ja toisaalta muutos sähköisiin oppikirjoihin ei tapahdu samanaikaisesti, vaan siirtymä tullee olemaan ajallisesti pidempi kuin miltä ehkä juuri tällä hetkellä näyttää.
3.5.) Painettu oppikirja tulee kehittymään ja muuttumaan sähköisten oppimateriaalien kehityksen myötä.
3.6.) Oppimateriaalin käsite tulee syrjäyttämään oppikirjan käsitteen. Oppimateriaali voi olla painettua tai sähköistä, ja käyttäjä voi valita itselleen sopivan muodon. Tällöin kustantajien tulee olla valmiita ja kykeneviä tarjoamaan säma sisältö eri muodoissa. Vaikka opettaja laatisi täysin oman oppimateriaalin jäsennyksen, kustantaja voi tuottaa kirjan Print on demand -tekniikoilla pieninä painoerinä saataville. Kehittyneissä ohjelmissa mahdollistuu se, että oppijat voivat käyttää samaa kirjan sosiaalista vuorovaikutusosaa, vaikka osa oppijoista käyttäisi painettua ja osa sähköistä kirjaa. Tällä hetkellä tämä tilanne toteutuu siten, että painetun oppikirjan ohella käytetään verkko-opiskeluympäristöä materiaalin jakoon ja kommunikointiin. Kun sähköinen vuorovaikutuskenttä on sähköisen kirjan osa, ja siihen liittyvät painotuotetta käyttävät opiskelija, niin tarve sellaisiin verkko-opiskeluympäristöihin, joihin ei sisälly kustannettua sisältöä, vähenee asteittain.
3.7.) Oppikirjatarjonnan diversiteetti tulee olemaan paljon suurempi kuin tällä hetkellä, kun opettajat voivat tuottaa koulukohtaisia erillispainoksia oppikirjoista. Tämä voi herättää valtakunnan tasolla kysymyksen oppimateriaalien hyväksyttämisen tarpeesta, viime vuosituhannen malliin. Sen toteuttaminen voi olla sähköisenä aikana vaikeammin perusteltavissa, koska monissa asioissa relevantti ja ajanmukainen tieto on saatavilla juuri muuttuvista verkko-aineistoista.
Tässä päivän visio 4.11.2013, uusia ilmestyksiä odotellessa otan kupin kahvia.
|
|
