1) Miksi ilmiölähtöinen oppiminen olisi hyvä lähtökohta osaksi opetuksen suunnittelua?

Kuluneella viikolla julkaistiin MTT:n vertailu, joka kertoo mitä syödä, jos haluaa ruuan olevan sekä terveellistä että ympäristöystävällistä. Tähän asti ympäristövaikutuksia pohdittaessa ei ole otettu huomioon ruoan ravitsemuksellisia arvoja, nyt on helpompaa puntaroida näiden kahden vaikuttavan tekijän välillä.

Ylen uutinen

Maailmassa asiat eivät ole rajattuja ja koulukuntauskollisia – niitä voidaan tarkastella useasta eri näkökulmasta. Tämän vuoksi yliopistoissa järjestetään suosittuja Studia Generalia –luentosarjoja, joissa eri alojen asiantuntijat kertovat samasta ilmiöstä omasta näkökulmastaan. Harva kyseenalaistaa näiden luentosarjojen mielekkyyden asian laajemman ymmärtämisen mahdollistajina. Koulussa opetusta käydään yleensä oppiaineittain, ja asioiden yhdistäminen jää oppilaan vastuulle. Toki osa opettajista pyrkii rakentamaan asioiden käsittelyssä siltoja oppiaineiden välillä.

Ilmiöpohjaiseen oppimiseen (Phenomenon-based learning) katsotaan kuuluvan mm. seuraavia asioita:
Monitieteisyys, toiminnallinen projekti, opiskelu- ja tiedonarviointitaitojen kehittäminen, kokonaisvaltaiset todellisessa maailmassa esiintyvät ilmiöt, tutkiva ote, opettajan ohjaava ote. Ilmiöpohjaisen oppimisen ajatuksia on esillä myös OPS2016-luonnoksissa. Luettavaa:

http://ilmiopohjaisuus.ning.com/

Olen käyttänyt ilmiöpohjaisesta oppimisesta nimitystä maailman suuntainen oppiminen. Tällä tarkoitan sitä, että siinä asioita tarkastellaan samaan tapaan kuin maailmassa ilmeneviä ongelmia ja selvitettäviä asioita yleensä tarkastellaan: itsenäisesti tietoa keräten ja arvioiden, tavoitteena tuottaa tulkinta, jossa huomioidaan mahdollisimman monia näkökulmia. Tästä erotuksena koulussa toteutetaan koulun suuntaista oppimista, jossa oppimisen kohde on rajattu aineen ops:iin ja oppikirjaan. Tätä vain koulun sisällä sellaisenaan ilmenevän tietokokonaisuuden osaamista/muistamista arvioidaan yleensä kirjoittamiseen perustuvalla kokeella. Koulun suuntaisessa oppimisessa voidaan kokea tilanne, jossa opettaja käy opetuksessaan läpi oppikirjaa tai omia jäsentelyjään, ja korostaa opiskelijoille, ettei missään nimessä kerro mitään vinkkiä mitä aikoo kysyä, jolloin opiskelijat pänttäävät kurssille nimettyä oppikirjaa /opettajan jäsentelyjä oppimisen kohteena. Tähän näkökulmaan verrattuna ilmiöpohjainen oppiminen opettajan ohjauksella valitusta teemasta tuottaa erilaisen oppimistilanteen: siinä opiskelija voi itsenäisenä toimijana paneutua aitoon kysymykseen tietäen, mitä hänen tulee selvittää.

Käsitteinä voitaisiin erottaa ilmiöpohjainen opetus ja ilmiöpohjainen oppiminen. Edellä kuvattu Studia Generalia on ilmiöpohjaista opetusta (luennointia), jota voitaisiin toteuttaa kouluissa ilman, että lähdettäisiin toteuttamaan laajamittaisesti ilmiöpohjaista oppimista. Ilmiöpohjaisessa oppimisessa opiskelijat tekisivät itse aktiivisina toimijoina tiedon hahmottamistyötä, luokittelisivat ja arvioisivat tietoa ja pyrkisivät luomaan asioista oman hankittuun tietoon perustuvan tulkintansa. Opiskelu tähän tapaan olisi näennäisesti hitaampaa (vaikka jokainen voisi ponnistella koko ajan ymmärryksensä äärirajoilla!). Jotta opetussuunnitelmien tavoitteet voitaisiin saavuttaa, on järkevää suorittaa osa opiskelusta opettajajohtoisesti. Myöskään koulun tilat, tuntikiertosysteemit ja ainejaot eivät tue laajamittaista ilmiöpohjaista oppimisen kulttuuria.

Pintapuoliset ryhmätyöt ovat nähdäkseni saastuttaneet asioihin perehtymisen riemua todellisen paneutumisen kautta. Mikäli ryhmätyö ei mahdollista asiaan oikeasti perehtymistä (ajan tai lähteiden puitteissa) tai ryhmätyötä ei oteta oikeasti huomioon arvioinnissa, on selvää, että opiskelijoiden motivoituminen ryhmätöihin heikkenee. Tyytyväisyyttä voi todennäköisemmin kokea silloin, kun kokee ponnistelleensa ja on ylpeä omasta tulkinnastaan. Kukin opettaja on aikoinaan kokenut tyytyväisyyden hetken jätettyään lopulta gradunsa. Tiettyyn ilmiöön on perehdytty syvällisesti.

Ilmiölähtöisellä oppimisella on myös tärkeä välineellinen arvo: jossain vaiheessa ennen koulu-uran päättymistä opiskelijan on hyvä oppia itse hankkimaan tietoa, luokittelemaan ja arvioimaan tietoa ja luottamaan omaan kykyynsä oppia ja selvittää asioita.